9. helmikuuta 2024

Kokoukset Norotiellä alkavat 11. helmikuuta 2024 sunnuntain aamukokouksella klo 11

Pieniä puutteita on edelleen rukoushuoneella, mutta ne eivät enää estä kokousten aloittamista. Suurin asia ehkä on kulkuväylä ovellemme. Siitä on asfaltti kaivettu viemäri- ynnä muita töitä varten pois. Asfalttia ei tällä näkymin uusita ennen kuin maa sulaa. Tuo kulkuväylä on muhkurainen ja epätasainen -- kuitenkin kuljettavissa. Oheisesta kuvasta tilanne näkyy paremmin.


Aloitamme kokouksen sunnuntaina 11.2. klo 11 ja ovet aukaistaan noin puoli tuntia ennen kokouksen alkua!

Tervetuloa!

3. helmikuuta 2024

Sunnuntai 4.2.2024

Remontti alkaa valmistua. Urakoitsijalla on pari pientä asiaa vielä tekemättä ja meillä erilaisia asennustoimenpiteitä, jotta saamme äänen ja kuvan taas toimimaan. Verhotkin puuttuvat vielä ikkunoista, mutta ne odottavat pesulassa noutoa. Pääsemme ensi viikolla kokeilemaan Zoom yhteyttä ja kaikkea muuta. Kokoussalin etuseinä on muuttunut jonkin verran uusine kotelointeineen jne. Pääosin urakoitsija on hoitanut työnsä erittäin hyvin.

Huomenna sunnuntaina kuuntelemme edelleen etänä veli Branhamin saarnan 60-0402 Uskotko sinä sen? Osa ihmisistä ei usko juuri mitään. He luottavat siihen, mitä näkevät. Me Aabrahamin siemenenä uskomme Jumalan lupauksiin, vaikka niistä ei olisi näkyviä todisteita. Aabraham uskoi, koska hän piti lupauksen antajan luotettavana. Tänä päivänä meillä on Herran Jeesuksen omalla kuolemallaan vahvistama testamentti. Hän toimi Sukulunastajana ostaen takaisin sen, minkä Aadam menetti. Samalla Hän sai itselleen pakanamorsiamen niin kuin Boas Ruutin kirjassa.

Tämän päivän maailma todistaa Raamatun oikeaksi, sillä se on itse täyttänyt profetiat siitä, missä tilassa maailma tulisi olemaan ennen Herran Jeesuksen Kristuksen toista tulemusta. Niin kuin Raamattu todistaa, "Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: 'Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.' Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään. Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että 'yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä'. Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat". 2. Piet. 3:3-10

Kokoukset Norotiellä alkavat 11. helmikuuta 2024 sunnuntain aamukokouksella klo 11.

Siunattua viikonloppua teille kaikille!