5. helmikuuta 2022

Toinen Sinetti



Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin minä toisen olennon sanovan: "Tule ja katso!"
Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.

Ilmestyskirja 6:3 - 4


Hän näytti viattomalta, ennen kuin hänet kruunattiin: Sitten kun hänelle annettiin valta, hän nousi verisen punaisen hevosen selkään ja alkoi yli 68 miljoonan protestantin teurastuksen. Ja kun Sinetti on paljastettu, me havaitsemme, että punaisen hevosen ratsastaja on sama valkoisen hevosen ratsastaja.

No niin, kuinka suuri onkaan Jumalan armo paljastamaan Hänen salaisuutensa meille tänä päivänä. Nyt me kaikki uskomme, että me elämme viimeisessä päivässä. Me uskomme sen. Ja muistakaa, salaisuuksien piti tulla paljastetuksi viimeisessä päivässä. Ja kuinka Hän paljastaa Sanansa, salaisuutensa, Raamatun? Haluaisitteko te lukea, missä Hän sanoo sen? Menkäämme ja katsokaamme, miten Hän paljastaa salaisuutensa.
No niin, minä haluan lukea Aamoksesta; menkäämme Aamoksen kirjaan, ja minä haluan teidän lukevan Aamoksen kirjan 3. luvun ja 7. jakeen. Hyvä on. Minä luen myös 6. jakeen.
Puhalletaanko pasunaan kaupungissa, niin ettei kansa peljästy? Tahi tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta, jota ei Herra ole tuottanut?
Sillä ei Herra… tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.
63-0318 Toinen Sinetti


“Ja niinä päivinä, jolloin seitsemäs enkeli julistaa sanomaansa, Jumalan salaisuus paljastetaan ja saatetaan päätökseen.” Ja on ainoastaan yksi asia jäljellä, kun tämä seitsemästi sinetöity Kirja on avattu, silloin koko Jumalan salaisuus, mehän tutkistelimme sitä vuosia, ja Raamatun mukaan silloin ei ollut mitään tapaa ymmärtää sitä ennen tätä päivää, koska se oli salattu. Me olemme nähneet sen symbolin, jolla se oli symbolisoitu, mutta sitä ei voitu todella paljastaa ennen viimeistä päivää. Näettekö? Nyt, sitten meidän täytyy olla siellä – lopun ajassa.
63-0318 Toinen Sinetti

Miksi hän sanoi, että Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina he luopuvat uskosta ja noudattavat vietteleviä (Te tiedätte, mitä ”vietellä” on.) – viettelevä henki seurakunnassa? Se on papisto, viettelevä papiston henki, paholaisen tekoja, tekopyhyyttä seurakunnassa, väkivaltaisuutta, ylpeyttä (viisaus. Näettekö? nerokkaita, intelligenttejä), heillä on jumalisuuden muoto, mutta he kieltävät ilmestykset, Hengen voiman ja toiminnan, sellaisia karta.
63-0318 Toinen Sinetti

Sen sijaan, että kaikki olisivat yhtä, he haluavat tehdä jonkun pyhän kaverin. He halusivat tehdä jonkinlaisen… He halusivat ottaa mallia pakanuudesta, mistä he olivat tulleet pois, ja lopulta he tekivät sen.
Tarkatkaa nyt. Ensiksi nikolaiittaisuus. Nikolaittaisuutta kutsuttiin Raamatussa antikristukseksi, koska se oli vastoin alkuperäistä Kristuksen ja apostolien oppia.
63-0318 Toinen Sinetti


No niin, ensiksi häntä kutsuttiin antikristukseksi. Toinen vaihe, häntä kutsuttiin vääräksi profeetaksi, koska tuo henki ihmisten keskuudessa tuli ruumiillistuneeksi. Te muistatte nyt, että valkoisen hevosen ratsastajalla ei ollut mitään kruunua, kun hän aloitti, mutta sitten hänelle annettiin kruunu. Miksi? Hän oli alusta pitäen Nikolaiittain henki. Ja sitten hän tuli lihaksi miehessä, ja sitten hänet kruunattiin, ja hän sai valtaistuimen ja kruunattiin.
63-0318 Toinen Sinetti

Kirkolliskokous pidettiin ja he valitsivat pääpiispan. Ja silloin tekemällä tämän he liittivät seurakunnan ja valtion yhteen. Sitten hän pudotti jousensa; hän laskeutui valkoisen hevosensa selästä; hän nousi punaisen hevosensa selkään, sillä hän voi tappaa jokaisen, joka ei ole yhtä mieltä hänen kanssaan. Siinä on teidän Sinettinne. Oi! Sama kaveri. Katsokaa, kuinka hän menee suoraan ikuisuuteen sen kanssa. Näettekö? Hän yhdistää molemmat voimansa yhteen, sama asia, jota he koettavat tehdä juuri nyt, sama asia.
63-0318 Toinen Sinetti

Nyt, kuunnelkaa, minä lainaan marttyyrihistoriaa: ”Hippon pyhän Augustinuksen ajasta noin vuoteen 1586 Rooman marttyyrihistorian mukaan Roomalaiskatolinen kirkko tappoi kuusikymmentäkahdeksan miljoonaa protestanttia.” Oliko hänen miekkansa punainen? Ratsastiko hän punaisella hevosella? Mitä se oli? Sama voima, sama ratsastaja. Siinä on Sinetti. He myöntävät nuo marttyyrihistorian kuusikymmentäkahdeksan miljoonaa kaikkien niiden lisäksi, jotka tapettiin sen ohella. Voi, armoa. Pimeissä ajanjaksoissa miljoonia syötettiin leijonille ja tapettiin monin eri tavoin, koska he eivät taipuneet tuohon katoliseen opinkappaleeseen. Te tiedätte sen.
63-0318 Toinen Sinetti

Nyt, nyt, muistakaa, että hänellä on miekka. Hän kulkee miekka kädessään, ratsastaen punaisella hevosella, kahlaten kaikkien niiden veressä, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan. No niin, ymmärrättekö te sen? Kuinka moni ymmärtää nyt, mitä tämä Sinetti on? Hyvä on. No niin, mitä Jeesus sanoi? ”Ne, jotka miekkaan tarttuvat, miekkaan hukkuvat.” Onko se totta? Hyvä on.
Hyvä on. Tämä ratsastaja ja kaikki hänen valtakuntansa alamaiset, jotka on tapettu ajanjakson kuluessa, jotka ovat vuodattaneet kaikkien näiden pyhien marttyyrien veren, tullaan tappamaan Jeesuksen Kristuksen miekalla, kun Hän tulee. ”Jotka miekkaan tarttuvat, miekalla tapetaan.” He ottivat opinkappaleiden ja antikristuksen miekan ja hakkasivat maahan miljoonittain todellisia, aitoja jumalanpalvojia läpi ajanjaksojen, ja kun Kristus tulee Miekan kanssa (Sillä se on Hänen Sanansa, joka lähtee Hänen suustaan.), Hän on tappava jokaisen vihollisen, joka on Hänen edessään. Uskotteko te sen? ”Tappava vihollisensa.”
63-0318 Toinen Sinetti

Petkuttajana Jumalan Sanaa vastaan, ja koska he eivät olleet yhtä mieltä… Ja tämä asia, saatana asetti, yhdisti yhteen sen poliittisen voiman, joka hänellä oli ja hengelliset voimat, jotka hänellä oli ja muodosti seurakunnan, joka ulottuu jokaiseen kansakuntaan; ja hän on laittanut miljoonia ja miljoonia (sen jälkeen kun hän hyppäsi pois valkoisen hevosensa selästä punaisen hevosensa selkään) ja hän otti miekan ja meni eteenpäin; mutta Jumala sanoi, että se sama asia, jonka hän vääristi, tai koetti – väärä opetus, tuo sama Sana on nouseva voimassa, tullen esiin Jeesuksen Kristuksen huulilta, ja se on tappava hänet ja kaiken hänen edessään. Aamen.
Siinä on Toinen Sinetti. Rakastatteko te Häntä? Oi! Se on NÄIN SANOO HERRA. Ylistys Jumalalle.
63-0318 Toinen Sinetti

www.branham.org